Tulevia tapahtumia
Tapahtumahaku
  Marraskuu  2010 
Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 -koulutus / Infra-ala Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Keskiviikko 3.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Koulutuksen tavoitteena on päivittää osallistujien tietoja Rakennusurakan yleisistä sopimusehdoista ja antaa valmiuksia sopimusasioiden hoitamiseksi myös ongelmatilanteissa. Päivän aikana käydään läpi mm. sopimuksen syntyyn liittyviä asioita, erilaisia urakkamuotoja ja oikeustapauksia sekä ratkotaan yhdessä tyypillisiä ongelmatapauksia. Tule päivittämään valmiutesi YSEn käyttöön maanrakennushankkeen eri vaiheissa.
CE-merkittyjen rakennustuotteiden oikea käyttö -seminaari Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Keskiviikko 3.11.2010 , HTC Ruoholahti  Helsinki
CE-merkintä mahdollistaa tuotteen vapaan liikkumisen Euroopan talousalueella. Järjestelmän periaate on, että rakennussuunittelun yhteydessä määritetään tuotteilta vaadittavat ominaisuudet ja CE-merkinnässä ilmoitettujen teknisten tietojen perusteella varmennetaan, että valittu tuote täyttää nämä vaatimukset. CE-merkintä tuo kuitenkin mukanaan joukon kysymyksiä, joihin on hyvä hankkia vastaukset etukäteen. Tule kuulemaan asiantuntijoiden tietoiskut CE-merkinnästä ja siitä mitä muutoksia se tuo mukanaan rakennustyömaille.
Kosteusmittaustulosten tulkinta kosteusvauriotapauksessa Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Torstai 4.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Kosteusvauriotapauksessa on tavoitteena mittausten avulla selvittää rakenteen kosteusvaurion syyt. Mittaussuunnitelma tehdään siten, että vaurion syyt ja laajuus voidaan selvittää riittävällä varmuudella. Koulutuksessa harjoitellaan case-tapausten avulla kosteusvaurion syyn selvittämiseksi tehtävän mittaussuunnitelman laatimista, mittaustulosten pohjalta tehtävää tulosten tulkintaa ja johtopäätösten tekoa.
Talotekniikka rakentamisessa Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8,  Helsinki
Talotekniikka on haasteellista tämän päivän rakentamisessa. Mitä kaikkea rakennusurakoitsijan tulee tietää talotekniikasta? Miten palo- ja äänitekniset vaatimukset toteutetaan? Miten rakennusurakoitsija varmistaa, että talotekniikkaan liittyvät asennukset on tehty suunnitelmien mukaisesti? Miten varmistaa, että taloteknisten urakoiden toteuttamisessa aikataulu palvelee työmaata eikä päinvastoin?

Rakenteiden kosteuden mittaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten lämpökuvaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakennusten lämpökuvaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten lämpökuvaaja -henkilösertifiointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe ja näyttötyön arviointi sisältyvät aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-15 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -pätevöitymiskoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakenteiden kosteuden mittaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten lämpökuvaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO

Rakennusten lämpökuvaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten lämpökuvaaja -henkilösertifiointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe ja näyttötyön arviointi sisältyvät aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO

Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-15 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -pätevöitymiskoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten lämpökuvaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
Rakennusten lämpökuvaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten lämpökuvaaja -henkilösertifiointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe ja näyttötyön arviointi sisältyvät aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakenteiden kosteuden mittaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakenteiden kosteuden mittaaja -kirjallinen koe, Hämeenlinna Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 HAMK Visamäessä Hämeenlinnassa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 9.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 9.11.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten sisäilmaongelmien ja kosteusvaurioiden korjaaminen, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Keskiviikko 10.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää osallistujat mm. koulurakennusten tavanomaisimpiin sisäilmaongelmia aiheuttaviin rakenteisiin, niiden tutkimiseen sekä niiden hyväksyttäviin rakennusteknisiin korjausratkaisuihin. Koulutuksessa käsitellään ohjeita sisäilma- ja kosteusvaurioituneiden rakennusten korjaushankkeiden suunnitteluun ja korjaustyön toteutukseen. Koulutuksessa käydään esimerkkien avulla läpi korjausten eri tasot A, B, C sekä korjausratkaisujen soveltuvuus, tarvittavat toimenpiteet ja korjausratkaisujen mahdolliset riskit ja edut.
Märkätilan vedeneristäjän henkilösertifiointikoulutus Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Torstai 11.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Märkätila-asentajan henkilösertifiointiin valmentava koulutus on tarkoitettu märkätila-asentajille, rakennus- ja urakointiliikkeiden tuotanto- ja työnjohdolle sekä märkätilatarvikkeiden ja -materiaalien jälleenmyyjille. Koulutuksen, teoriakokeen ja työnäytön hyväksytysti suorittanut henkilö voi hakea VTT:ltä henkilösertifikaattia.
Rakennusten lämpökuvaaja -kirjallinen koe, Oulu Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Perjantai 12.11.2010 , Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13,  Oulu
Rakennusten lämpökuvaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 12.11.2010 klo 9-14 Hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten lämpökuvaaja -henkilösertifiointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe ja näyttötyön arviointi sisältyvät aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakenteiden kosteuden mittaaja -kirjallinen koe, Oulu Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Perjantai 12.11.2010 , Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13,  Oulu
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 12.11.2010 klo 9-14 Hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -kirjallinen koe, Oulu Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Perjantai 12.11.2010 , Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13,  Oulu
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 12.11.2010 klo 9-14 Hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Kirjallinen koe on tarkoitettu a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -pätevöitymiskoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakennusten tiiviyden mittaaja -kirjallinen koe, Oulu Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Perjantai 12.11.2010 , Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13,  Oulu
Rakennusten tiiviyden mittaaja -henkilösertifiointikoulutukseen sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 12.11.2010 klo 9-14 Hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Kirjallinen koe on tarkoitettu Rakennusten vaipan ilmanpitävyys ja tiiviyden mittaus -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.

Erikoisammattitutkinto talotekniikka-alan projektipäälliköille Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Keskiviikko 17.11.2010 - Torstai 18.11.2010 , Tampere
Talotekniikka-alan projektipäällikölle kohdennettu koulutus antaa sinulle käytännön pätevyyden toimia vaativissa talotekniikka-alan työnjohto- tai projektinhallintatehtävissä. Koulutuksen näkökulmina tulevat olemaan linjasaneeraukset ja putkiremontit sekä päätoteuttajan rooli niissä.
YSE-koulutus Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Torstai 18.11.2010 , Holiday Club Oulun Eden  Oulu
Tilaisuuden tarkoituksena on varmistaa YSE:n mukainen toiminta työmaalla sekä opastaa ongelmatilanteiden käsittelyyn siten, että pääurakoitsijan oikeudet tulevat turvattua. Koulutus pohjautuu todellisiin käytännön esimerkkeihin ja harjoituskeisseihin, joissa osallistujat ratkovat työmaan tyypillisiä erimielisyyksiä.
a-vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija ja/tai korjaussuunnittelija -pätevöitymiskoulutus Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 23.11.2010 , HAMK Visamäki, Visamäentie 35,  Hämeenlinna
Pätevöitymiskoulutuksen tavoitteena on, että kosteusvaurioituneen rakennuksen kuntotutkija osaa luotettavasti selvittää rakennuksen kosteus- ja homevaurioiden syyt sekä laatia ja toteuttaa tutkimusohjelman siten, että vaurioiden syyt ja laajuus voidaan selvittää riittävällä varmuudella. Tutkimus- ja mittaustulosten analysoinnin perusteella kosteusvauriotutkija pystyy esittämään korjaussuunnittelijalle vaihtoehtoiset korjaustavat. Korjaussuunnittelija esittää suunnitelman rakennuksen tai rakenteen korjaamiseksi.
Märkätilan vedeneristäjä -kirjallinen koe, Helsinki Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 23.11.2010 , RATEKO, Kaupintie 2,  Helsinki
Märkätilan vedeneristäjä -koulutusohjelmaan sisältyvä kirjallinen koe järjestetään 23.11.2010 klo 9-14 ja 8.12.2010 klo 9-14 RATEKOssa Helsingissä. Kirjallinen koe on tarkoitettu Märkätilan vedeneristäjä -henkilösertifointikoulutukseen osallistuneille henkilöille. Kirjallinen koe sisältyy aikaisemmin maksettuun koulutusohjelman osallistumismaksuun.
Rakenteiden kosteuden mittaaja -henkilösertifiointikoulutus Järjestäjä: Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO
Tiistai 30.11.2010 , HAMK Visamäki, C-rakennus, Visakaarre 12,  Hämeenlinna
Rakenteiden kosteuden mittaaja -koulutusohjelma on viisipäiväinen koulutus, joka toteutetaan 30.11.-1.12.2010 ja 18.-20.1.2011. Koulutus sisältää neljä luentopäivää ja yhden mittausharjoituspäivän. Koulutus antaa käytännön pätevyyden arvioida mittaustulosten avulla rakennuksen lämpö- ja kosteusteknisiä olosuhteita sekä niiden merkitystä rakennuksen ja rakenteiden toimivuuden kannalta.